

Jälleenrakennusaika sotien jälkeen muutti yhteiskuntaa sekä yhteisön että yksilön kannalta ja tarkoitti jatkuvaa työtä ja valtavia urakoita. Tätä edustavat vesivoimalaitosten ympärille rakentuneet yhteisöt, jotka ovat toimineet tämän vuoden tapahtumissa inspiraationa taiteelliselle työryhmälle.
Konkreettisen rinnalla kulkee myös henkinen jälleenrakennus, joka ei rajoitu aikaan tai paikkaan. Menneisyys elää nykyhetkessä, ja ajan ja paikan kerroksellisuus värittävät suhtautumista jälleenrakennukseen. Sama monitasoisuus on nähtävissä myös Lumotun hallan maan kunnostus- ja uudistushankkeen kohdalla.
Taiteellisen suunnittelun ytimessä ovatkin yhteisön muistin ja kulttuuriperinnön hyödyntäminen sekä suhde menneisyyteen ja nostalgiaan – ja toisaalta menneisyyden suhde tulevaisuuteen ja moderniin elämään.
Lumotun hallan maa on jälleenrakennuksen konkreettinen esimerkki, sillä ITE-taiteen puisto nousee uuteen loistoon vuosien unohduksen jälkeen. Tämä jälleennäkemisen ja -tekemisen prosessi inspiroi taiteellista työryhmäämme ja haluamme työllämme kunnioittaa sitä valtavaa panosta, jolla puistoa on nyt korjattu ja ehostettu. Lumotun hallan maassa olemme keskellä merkittävää, jotain yhteistä ja jaettua. Se on tarinankerronnan ja luonnon yhteinen pyhättö.
TEOSLUETTELO & ALUEKARTTA
.png)
6. Sitten kun perheet kasvoivat (2021)
Akryyli pleksille
Marko Anttila, Jenni Kinnunen
7. Piiperi paaperi suureksi pieni (2021)
Valo, betoni
Jenni Kinnunen, Jani Pitkänen
8. Outo tarina (2013/2021)
Ihmisääni, muovitynnyrit
Sanna Ahvenjärvi & Tapio Lappalainen, Hohde-kuoro
9. Taika (2021)
Valo, betoni
Jenni Kinnunen, Jani Pitkänen
10. Tarinoita suolta (2021)
Performanssi
Mari Kämäräinen
30 min välein
1. Lumotun hallan maa (2021)
Valo, puu
Jani Pitkänen
2. Lumottua! (2021)
Ääni
Joona Hiltunen
3. Henkiin heränneet (2021)
Valo, betoni
Jenni Kinnunen, Jani Pitkänen
4. Muutoksia! (2021)
Äänitetty puhe
Joona Hiltunen
5. Piiperi paaperi pieneksi suuri (2021)
Valo, betoni
Jenni Kinnunen, Jani Pitkänen
30 min välein
OHJEITA YLEISÖLLE & SAAPUMINEN
-
Tapahtumapaikka, Lumotun hallan maa, on vanhojen mustakuusien suojassa oleva betonitaideteosten muovaama elämyspuisto. Metsästä voi löytää sammakoita, käärmeitä, hirviä, kettuja, tuhatjalkaisia ja monia muita metsän asukkaita sekä maasta että puista. Varustaudu elämykseen retkeily- tai ulkoiluvarustein sään mukaisesti. Varaudu polulla myös kuusien ja muiden puiden juurakoihin ja oksiin! Polku on valaistu lyhdyin, ja reittiä viitoittaa opastetolpat. Tapahtuman henkilökunta ohjaa yleisöä paikan päällä.
-
Teoksiin ei ole lupa koskea. Teoksista saa ottaa kuvia.
-
Polulla voi käyttää omaa taskulamppua, mutta varothan toisten kävijöiden silmiä sekä teosten ympäristöjä, jotta teokset pääsevät täyteen loistoonsa.
SAAPUMINEN
-
Lumotun hallan maahan voi saapua joko Vesalansuoran tai Puutteenperäntien kautta. Osoite ja pysäköinti tapahtumapaikalle on joko Vesalansuora 640 tai Puutteenperäntie 664, 92810 Pelsonsuo. Lumotun hallan maahan on opasteet.